Valtuudet-palvelussa virkailijatoimintojen ensimmäinen versio käyttöön syksyllä

Suomi.fi-palvelut - 24.05.2019

Virkailijatoimintojen avulla mahdollistetaan sähköinen valtuuttaminen ja toisen puolesta asiointi useille tahoille, jotka ovat tällä hetkellä syystä tai toisesta niiden ulkopuolella Suomi.fi-valtuuksissa. Näitä ovat mm. organisaatiot, joiden edustajaa ei ole rekisteröity kaupparekisteriin: esim. seurakunnat, oppilaitokset, elinkeinoyhtymät, kuolinpesät, julkiset organisaatiot ja ulkomaiset yritykset. Lisäksi toiminnon avulla sähköisten valtuuksien piiriin pääsevät henkilöt, joilla ei ole verkkopankkitunnuksia tai eivät muutoin pysty käyttämään sähköisiä välineitä. Kyseiset käyttäjäryhmät pääsevät hyödyntämään virkailijatoimintojen avaamia mahdollisuuksia sähköiseen asiointiin vaiheittain ensi syksystä alkaen.

Virkailijatoiminnot otetaan käyttöön vaiheittain

Ensimmäisen version avulla kotimaiset organisaatiot pääsevät virkailijan avustuksella valtuuttamaan suomalaisia asiamiehiä toimimaan organisaationsa puolesta. Version julkaisuajankohta on syyskuussa. Toisessa vaiheessa myös ulkomaalainen yritys voi virkailija-avusteisesti valtuuttaa suomalaisen asiamiehen toimimaan yrityksensä puolesta. Kolmannessa vaiheessa valtuuden saavana asiamiehenä voi toimia myös ulkomainen yritys tai henkilö. Virkailijatoimintojen toinen ja kolmas versio julkaistaan marras-joulukuussa.

Myöhemmin voi valtuuttaa myös asiointipisteissa

Valmistelussa olevan KaPa-lain (Kansallinen Palveluarkkitehtuuri) seuraava versio, jonka on määrä astua voimaan vuoden 2020 alussa, luo edellytykset myös yksityishenkilöille tarjottavalle, asiointipisteessä tapahtuvalle virkailija-avusteiselle valtuuttamiselle. Tämä tulee mahdollistamaan valtuuksien hyödyntämisen niille henkilöille, joilla ei ole verkkopankkitunnuksia tai eivät muutoin pysty käyttämään sähköisiä välineitä.

Virkailijavaltuuttamisesta huolehtii kukin organisaatio itse - Suomi.fi-valtuudet tuottaa toiminnallisuudet

Väestörekisterikeskus tuottaa Suomi.fi-valtuuksien virkailijatoiminnallisuudet, mutta ei varsinaista virkailijavaltuuttamispalvelua. Kukin virkailijatoimintoja tarvitseva organisaatio järjestää sen itse. Virkailijatoimintoja hyödyntävät organisaatiot määrittelevät, miten ja missä sähköisiä valtuuksia virkailijatoiminnon avulla luodaan. Organisaatio-valtuuttajia varten on syntymässä keskitettyjä virkailijavaltuuttamispalveluja, mutta tästä tiedotetaan tarkemmin viimeistään syksyllä.

Ensi vaiheessa virkailijatoiminnoilla tullaan palvelemaan siis organisaatioita, mutta lakimuutosten vahvistuttua, palveluntarjoajat voivat alkaa tarjota virkailija-valtuutuspalvelua myös yksityisille henkilöille. Kansalaisia tullaan viestimään tästä mahdollisuudesta sitä mukaan, kun virkailijavaltuuttamista tarjoavia palvelupisteitä alkaa syntyä.

Virkailijatoimintojen hyödyntäminen on luvanvaraista ja tarkoitettu vain viranomaistoimintaa harjoittaville organisaatioille. Virkailijatoimintoja tarvitseville organisaatioille julkaistaan ohjeistusta ja mm. käyttöluvan hakuohjeet viimeistään ensimmäisen version julkaisun yhteydessä.