Suomi.fi-valtuuksilla sujuvampia palvelupolkuja: Miten Aava ja Pohjola Sairaala ratkaisivat lapsiperheiden sähköisen asioinnin?

Suomi.fi-palvelut - 28.10.2019

Pohjola Sairaalan terveysmestari linjoilla 16 tuntia vuorokaudessa

"Vakuutettujen asiakkaidemme vanhemmat arvostavat digitaalista Terveysmestari-palvelua", Pohjola Sairaalan palvelujohtaja Päivi Salo kertoo. Huoltajat voivat saada Terveysmestarilta sairaanhoitajan ja tarvittaessa myös lääkärin arvion siitä, onko syytä lähteä vastaanotolle vai voiko vaivaa hoitaa kotikonstein.

 "Tyypillinen asiakas on pieni lapsi, jolla on korvakipua tai esimerkiksi epäilty punkinpurema. Huoltajat ovat olleet tosi tyytyväisiä saadessaan nopeita vastauksia ja samalla myös tiedon mahdollisen käynnin korvattavuudesta”, Salo mainitsee. Nämä asioinnit tekee mahdolliseksi Suomi.fi-valtuudet, jota Pohjola Sairaalassa on hyödynnetty tammikuusta 2019.

Monikanavaisempaa palvelua

Valtuudet integroitiin lasten ja nuorten lääkäriasema Pikkujätin PikkuTiedot -digipalveluun toukokuussa 2019. "Pikkujätin asiakkaita ovat lapset ja nuoret, mutta asioita hoitavat heidän huoltajansa. Meillä oli tarve rakentaa digitaalinen palvelu, jossa lapsen huoltaja voi helposti tarkistaa mm. lapsensa tulevien ja menneiden lääkärikäyntien ajankohdat, laboratorio- ja kuvantamiskokeiden tulokset, Pikkujätissä annetut rokotteet ja kirjoitetut reseptit. Pohdimme miten varmistua siitä, kellä on oikeus nähdä alaikäisen tietoja – tällöin etsimme ja löysimme Suomi.fi Valtuudet", digitaalisten palveluiden product owner Jonna Nikula kertoo.  

Kun huoltajat pääsevät asioimaan PikkuTiedot-palvelussa 24 h/vrk, yhteydenotot lääkäriasemille vähenevät, ja henkilökunta voi keskittyä paikalla olevien asiakkaiden palveluun. "Olemme saaneet vanhemmilta hyvää palautetta. Niinpä Valtuudet laajenee marraskuussa PikkuTsätti -palveluun, jossa huoltaja voi ottaa lapsensa asioissa yhteyttä lastenlääkäriin esimerkiksi kotoa käsin", Nikula toteaa. 

Valtuudet-palvelu on helppo ottaa käyttöön

Sekä Pohjola Sairaalan Salon että PikkuJätin Nikulan mukaan Valtuuksien käyttöönotto sujui mutkattomasti. ”Saimme valmiit rajapinnat, jotka oli helppo koeponnistaa”, Salo kertoo. Nikula mainitsee myös hyvät dokumentaatiot.

Olisiko konkareilla antaa vinkkejä organisaatioille, jotka vasta harkitsevat Suomi.fi-valtuuksien käyttöönottoa? Päivi Salo muistuttaa, että valtuuksien käyttötarve kannattaa pitää kirkkaana mielessä: ”Miettikää itse, miten palvelupolkunne toimii. Meillä esimerkiksi havahduttiin alkuaskeleilla siihen, että vastasyntyneillä ei ole rekisteröityjä etunimiä.”

Iso toimija on tanakka taustatuki

Pohjola Sairaalan Päivi Salon mukaan Suomi.fi-valtuudet vastasivat täsmälleen sitä, mitä yritys oli hakemassa.

Jonna Nikula Pikkujätistä vahvistaa kollegansa kokemuksen: ”Mietimme vaihtoehtoja muun muassa tietosuoja-asetusten kannalta, ja Valtuudet sopivat vaatimuksiimme.” Nikulan mielestä väestötietojärjestelmästä asiointioikeuksien tarkistaminen on hallinnollisesti helpompi kuin oman järjestelmän ylläpitäminen, varsinkin kun perheiden tilanteet voivat muuttua hyvinkin nopeasti.