Ilmoittaudu mukaan rakennustietojen ylläpidon pilottiverkkokurssille

Väestötietopalvelut - 08.03.2018

Oletko kiinnostunut tulemaan mukaan pilotoimaan rakennustietojen ylläpidon verkkokurssia? Haluamme kehittää koulutuksiamme yhteistyössä kuntien ja maistraattien kanssa, siksi olemme ottamassa käyttöön e-koulutusympäristöä.

Pilotointiin ovat tervetulleita mukaan kaikki kuntien ja maistraattien työntekijät, joiden tehtäviin kuuluu rakennus- ja huoneistotietojen käsittely. Pilotointiin osallistuvat pääsevät mm. kertomaan mielipiteensä ja keskustelemaan palvelun ominaisuuksista sekä arvioimaan koulutusmateriaalia.

Pilotin verkkototeutuksen aloitus on kevään 2018 aikana ja sen voi suorittaa itselle sopivan aikataulun mukaan.

Kaikki pilottiverkkokurssille maalis-huhtikuun 2018 aikana ilmoittautuneet osallistuvat kahden 50 euron arvoisen lahjakortin arvontaan.

Pilottiverkkokurssille mahtuu mukaan 50 ensimmäiseksi ilmoittautunutta. Ilmoittautuminen päättyy ma 30.4.2018 klo 16.15. Verkkokurssi on suomenkielinen.

Ilmoittaudu pilottiverkkokurssille tällä lomakkeella.

Tarkemmat tiedot pilottikurssin suorittamisesta ja kehittämiseen osallistumisesta tarkennetaan myöhemmin kiinnostuneille.

Taustatietoa

VM on asettanut Yhteinen e-oppiminen valtiohallinnossa -hankkeen, jossa tarkoituksena on rakentaa valtion yhteistä e-oppimisalustaa. Se on osa johtamisen uudistamista ja hallituksen Digitalisoidaan julkiset palvelut -kärkihankkeen rahoittama.

Väestörekisterikeskus toimii hankkeessa pilottiorganisaationa valtionhallinnon yhteisen verkkokoulutusympäristön käyttöönotossa. HAUS toimii tässä Väestörekisterikeskuksen väestötietojärjestelmän rakennustietojen ylläpitoon liittyvässä pilottiverkkokurssissa sen operaattorina ja HAUS:lla on hankkeessa muutenkin keskeinen rooli.

 

Sähköpostiosoite

Haluan uutisia seuraavista aiheista: