Väestörekisterikeskus kokoaa digitalisaation edistämisen palveluja yhdeksi kokonaisuudeksi

Suomi.fi-palvelut - 24.01.2018

Väestörekisterikeskus kokoaa vuosien 2018-2019 aikana digitalisaation edistämisen palveluja yhdeksi kokonaisuudeksi.  Tavoitteena on jatkaa KaPA-ohjelman hankkeiden ja Suomidigin aloittamaa työtä ja rakentaa palvelu, joka tukee palveluntarjoajien ja koko yhteiskunnan digitalisaatiota sekä toimintatapojen muutosta.

Palvelukokonaisuutta kehitetään osana alkamassa olevaa Suomi.fi-palveluntarjoajille (SuoPa) -hankekokonaisuutta. Hankkeen suunnitelmat täsmentyvät kevään 2018 aikana.

”Haluamme koota tuottamamme palvelut yhdeksi, julkisen hallinnon ja koko yhteiskunnan digitalisaatiokehitystä palvelevaksi kokonaisuudeksi sekä kehittää kokonaisuuteen liittyviä välineitä entistä käyttäjälähtöisemmiksi ja paremmin organisaatioiden digitalisaatiokehitystä tukevaksi työkalupakiksi”, sanoo digitaalisten palvelujen johtaja Joonas Kankaanrinne Väestörekisterikeskuksesta.

Kokonaisuuteen tulee sisältymään organisaatioiden käyttämät Suomi.fi-palvelut sekä vuoden 2018 alussa Väestörekisterikeskukseen siirtyneet julkisen hallinnon digitalisaatiokehitystä tukevat tietohallinnon yhteentoimivuuden, tietoturvallisuuden sekä kokonaisarkkitehtuurin ja tietohallintohankkeiden ohjauksen toimeenpano- ja suunnittelutehtävät.

Haluatko olla mukana kehittämässä uutta palvelukokonaisuutta?

Jos haluat osallistua Suomi.fi-palveluntarjoajille (SuoPa) -hankeeseen ja uuden palvelukokonaisuuden kehittämiseen, ilmoittaudu mukaan oheisella lomakkeella: https://response.questback.com/vestrekisterikeskus/suopahanke

Lähetämme mukaan ilmoittautuneille mm. kutsuja avoimeen ideointiin ja kehittämistyöhön.

Tiedotamme hankkeen etenemisestä myös säännöllisesti Suomi.fi-uutiskirjeessä.

Lisätietoja

Väestörekisterikeskus, hankepäällikkö Annette Hotari, etunimi.sukunimi[at]vrk.fi

Organisaatioille suunnattuihin digitalisaation edistämispalveluihin kuuluvat mm.

  • Suomi.fi-palvelut organisaatioille
    • Suomi.fi-palvelutietovaranto, Suomi.fi-viestit, Suomi.fi-valtuudet, Suomi.fi-palveluväylä, Suomi.fi-palveluhallinta, Suomi.fi-maksut, Suomi.fi-kartat
  • VAHTI-toiminta ja hallinnon tietoturvallisuuden kehittämisen tuki
    • Julkisen hallinnon digitaalisen turvallisuuden johtoryhmän (VAHTI) toiminta, hallinnon tietoturvallisuutta koskevien ohjeiden ja säädösten toimeenpanon tuki sekä julkisen hallinnon kyberturvallisuuteen liittyvän kokonaiskuvan tuottaminen
  • Tietoturvallisuuden asiantuntijapalvelut
    • Tietoturvallisuuden asiantuntijapalvelujen tuottaminen ja välittäminen Hanselin kilpailuttamia tietoturvallisuuden asiantuntijapalveluja hyödyntäen sekä osallistuminen kansainväliseen yhteistyöhön julkisen hallinnon tieto- ja kyberturvallisuuteen liittyvissä asioissa
  • VIRT- ja govCERT-toiminta
    • Valtionhallintoon kohdistuvien tietoturvaloukkausten ennaltaehkäisy, havainnointi ja ratkaisu, laajavaikutteisten tieto- ja kyberturvallisuushäiriötilanteiden hallintamallin (ns. VIRT-toiminnan) kehittäminen sekä tieto- ja kyberturvallisuuteen ja toiminnan jatkuvuuteen liittyvien harjoitusten koordinointi
  • Julkisen hallinnon JHS-suositusjärjestelmän kehittäminen ja ylläpito
  • Kokonaisarkkitehtuurityö
    • Julkiselle hallinnolle suunnatut arkkitehtuurityön asiantuntijapalvelut sekä tiedonhallinnan yhteentoimivuuden ohjaus ja tuki
  • Valtiohallinnon hankearvioinnin tuki ja hankesalkun hallinta
    • Yhteiset menettelyt valtionhallinnon ICT:n kehityshankkeiden arvioimiseksi sekä valtionhallinnon hankesalkkujärjestelmän ylläpito, tiedonkeruu ja raportointi
  • Julkisen hallinnon tietohallinnon tilannekuvan koonti ja raportointi
    • Julkisen hallinnon tietohallinnon, tiedon hallinnan, tietoturvallisuuden ja sähköisen asioinnin selvitys- ja arviointitiedon kokoaminen valtion digitalisaatiokehityksen ohjaamiseksi 
  • Suomi.fi yrityksille -osion kehittäminen ja ylläpito (korvasi Yritys-Suomi-sivuston tammikuussa 2018)
    • Tietoa, palveluja ja työkaluja yrityksille ja yrityksen perustajille.
  • Suomidigi
    • Erityisesti julkisen hallinnon organisaatioiden tukeminen palvelujen digitalisoinnissa uusimman tiedon, parhaiden käytäntöjen ja työkalujen avulla. Osaamisen jakamisen ja verkostoitumisen mahdollistaminen.
 

Sähköpostiosoite

Haluan uutisia seuraavista aiheista: