Mitä KaPA-ohjelmassa saatiin aikaan?

Suomi.fi-palvelut - 19.12.2017

Kansallisen palveluarkkitehtuuri -ohjelman aikana on saatu toteutettua kaikki Suomi.fi-palvelut, ja organisaatiot ovat ottaneet palveluita aktiivisesti käyttöön. Kuten jo viime uutiskirjeessä uutisoitiin, Suomi.fi-palveluita jatkokehitetään Väestörekisterikeskuksessa myös tulevina vuosina. Nyt on aika kerrata, mitä Suomi.fi-palveluissa on saatu aikaan viimeisten 3,5 vuoden aikana. Vuonna 2014 aloittanut Kansallinen palveluarkkitehtuuriohjelma tulee päätökseensä tämän kuun lopussa.

Suomi.fi-tunnistus

Suomi.fi-tunnistus on käytössä miltei kaikissa viranomaisten asiointipalveluissa, jotka edellyttävät kansalaisen vahvaa tunnistusta. Yhdellä kirjautumisella kansalainen voi siirtyä eri viranomaisten asiointipalveluiden välillä. Palvelu korvaa Tunnistus.fi- ja Vetuman tunnistuspalvelun tämän vuoden loppuun mennessä. Seuraavien vuosien aikana Suomi.fi-tunnistuksessa luodaan muun muassa ns. eIDAS-solmupiste, eli tuki EU-maiden rajat ylittävälle vahvalle tunnistamiselle. Mikäli organisaatiosi tarvitsee asiointipalveluissaan vahvaa tunnistusta, ota Suomi.fi-tunnistus käyttöösi!

Suomi.fi-valtuudet

Suomi.fi-valtuuksissa on toteutettu rekisteripohjainen toisen puolesta asioinnin tarkistaminen ja valtuusrekisteri, johon luodut valtuudet tallentuvat. Kaikki eri valtuuttamisvaihtoehdot ovat teknisiltä ratkaisuiltaan valmiina ja käyttöönotettavissa. Useat organisaatiot hyödyntävät jo sekä rekisteripohjaista tarkistusta että valtuusrekisteriä. Ensi vuoden aikana kansalaisten ja yritysten valtuuttamismahdollisuudet kasvavat sitä mukaa, kun organisaatiot ottavat palvelun käyttöönsä. Ensi vuonna palvelussa mahdollistetaan muun muassa palvelupisteasiointi. Jos organisaatiosi asiointipalvelussa on tarvetta toisen puolesta asioinnille, nyt kannattaa ottaa palvelu käyttöön!

Suomi.fi-palveluväylä

Suomi.fi-palveluväylään on liittynyt lukuisia organisaatioita, joiden tiedot liikkuvat Suomi.fi-palveluväylän pitkin. Suomen ja Viron palveluväylät on liitetty toisiinsa testiympäristössä. Nordic Institute for Interoperability Solutions (NIIS) kehittää jatkossa Suomi.fi-palveluväylää Suomen ja Viron yhteistyönä. Suomi.fi-palveluväylään liittymällä organisaatiosi voi välittää luotettavasti tietoja eri organisaatioiden kanssa.

Suomi.fi-verkkopalvelu

Suomi.fi-verkkopalvelu avattiin uudistuneena heinäkuussa 2017. Verkkopalvelusta löytyvät julkiset palvelut, viranomaisasiointiin liittyvää tietosisältöä sekä omat rekisteritiedot. Lisäksi Suomi.fissä voi luoda sähköisiä valtuuksia ja lukea viranomaisten lähettämiä viestejä. Ensi vuoden alussa Suomi.fi suunnataan myös yritysten käyttöön, kun nykyinen Yritys-Suomi korvautuu Suomi.fi yritykselle -osiolla. Ensi vuonna Suomi.fihin toteutetaan muun muassa uusia oppaita sekä parannetaan julkisten palveluiden hakua. Ensi vuoden aikana Suomi.fihin on tulossa myös uusia rekisteritietoja. Mikäli haluat tuoda organisaatiosi kansalaisia tai yrityksiä koskevia rekisteritietoja Suomi.fi-verkkopalveluun tarkasteltavaksi, ota yhteyttä!

Suomi.fi-palvelutietovaranto

Suomi.fi-palvelutietovaranto on keskitetty tietovaranto, josta löytyvät jo melkein kaikkien kuntien ja virastojen palvelut kuvattuina. Kun iso ponnistus palveluiden viemisessä PTV:hen on suurimmalla osalla loppusuoralla, organisaatioiden vastuulla on tästä lähin pitää tiedot ajantasaisina. Kaikki PTV:ssä julkaistut tiedot ovat vapaasti kaikkien hyödynnettävissä avoimen rajapinnan kautta ja tällä hetkellä Palvelutietovarannon tietoja hyödynnetään Suomi.fi-verkkopalvelun lisäksi myös esimerkiksi kuntien verkkosivuilla ja muissa palveluissa. Ensi vuonna palvelun kehittäminen painottuu sote- ja maakuntauudistuksen edellyttämien muutosten toteuttamiseen, mukaan lukien valinnanvapaus. Jos haluat olla mukana PTV:n kehittämisessä, ilmoita halukkuudestasi seuraavasta linkistä: https://response.questback.com/vestrekisterikeskus/ptv-kehitys

Suomi.fi-viestit

Suomi.fi-viestit aukesi viime viikolla kansalaisten käyttöön. Alkuvaiheessa mukana ovat aiemmin Kansalaisen asiointitiliä hyödyntäneet organisaatiot. Julkishallinnon organisaatiot voivat nyt ottaa palvelun käyttöön. Ensi vuonna palvelussa toteutetaan muun muassa mobiilisovellus, postitus- ja massapostituspalvelu sekä viestinvälitys pienille yrityksille.

Suomi.fi-kartat

Suomi.fi-kartat tarjoaa julkishallinnolle keskitetyn palvelun karttojen ja paikkatietojen hyödyntämiseen. Palvelu on käyttöönotettavissa ja siitä vastaa Maanmittauslaitos.

Suomi.fi-maksut

Valtakonttorin tuottama Suomi.fi-maksut on valmis, palvelu mahdollistaa maksujen suorittamisen organisaatiolle sen omassa asiointipalvelussa. Palvelun käyttöönotot ovat käynnissä ja ne jatkuvat myös vuonna 2018. Suomi.fi-maksut korvaa Vetuman maksamispalvelun tämän vuoden loppuun mennessä.

Väestörekisterikeskus haluaa kiittää kaikkia organisaatioita ja muita sidosryhmiä KaPA-ohjelman aikana tehdystä yhteistyöstä. Työ ei suinkaan pääty tähän, vaan jatkamme ensi vuonnakin julkishallinnon digitalisointia!